Otan Berliner Kindl –olutpullon kylmäkaapista ja tarkastelen pulloa lähemmin. Viimeksi kun ostin täältä olutpullon, olut oli vanhentunutta. Edellisen vuoden kamaa.
”Se on Berliinistä”, sanoo turkkilainen myyjä.
”Tiedän”, vastaan.
Tällä kertaa olut on melko tuoretta, ainakaan viimeinen myyntipäivä ei ole vielä umpeutunut. Annan myyjälle kahden euron kolikon ja avaan pullon kassakoneen vieressä olevalla pullonavaajalla. Myyjän väsyneen näköinen, sekarotuinen hurtta kurkkii minua myyntitiskin takaa ruskeilla nappisilmillään, kun odotan vaihtorahoja takaisin. En saa kuitenkaan mitään.
”Sori, mutta minä annoin kaksi euroa”, sanon.
Myyjä katsoo äänettömästi kassakoneeseen, kaivaa euron ja lyö sen käteeni. Kiitän ja painun olutpullo kädessä ulos.
On lämmin, myöhäinen lauantai-ilta. Istun olutpulloni kanssa pehmustetulla muovijakkaralla vihreästä maalista lohkeilevan, huteran puutarhapöydän ääressä yhdessä Berliinin sadoista nimettömistä Spätkaufeista Seestrassen ja Togostrassen kulmassa.
Späti on berliiniläinen instituutio
Späti on berliiniläinen instituutio
Spätkauf eli tuttavallisemmin Späti on täysin berliiniläinen instituutio, joka syntyi jo entisen DDR:n aikana 1950-luvun puolivälissä. Saksojen yhdistymisen jälkeen nämä usein ympäri vuorokauden auki olevat kioskin ja pikkukaupan yhdistelmät levisivät myös Länsi-Berliiniin. Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka paljon Spätkaufeja on Berliinissä.
Spätkaufien valikoima on usein suppea ja hinnat kalliita. Pääasiassa niissä myydään alkoholia, tupakkaa, makeisia, lehtiä ja joidenkin Spätkaufien hämärissä, savuisissa ja ikkunattomissa takahuoneissa voi pelata rahautomaattipelejä tai mennä internettiin alle eurolla tunti. Pahat kielet kertovat, että Spätkaufien takahuoneissa pestään rikollista rahaa miljoonilla euroilla vuodessa. Spätkaufien sosiaalinen merkitys on kuitenkin suuri: useimmiten ne toimivat köyhille juopoille olohuoneen korvikkeena.
Vieressäni istuu kaksi puolalaista rakennustyöntekijää, joista toinen on sammunut ja nojaa päätään pöytää vasten. Valkoinen, kuivunut maaliläiskä sammuneen tukassa loistaa pimeässä illassa. Toinen, noin 50-vuotias vielä hereillä oleva kertoo olevansa kotoisin Puolan Masuriasta, entisestä Itä-Preussista, joka oli ennen osa Saksaa. Hän näyttää minulle ylpeänä uudenkarheaa EU-henkilökorttia, jossa on Puolan vaakuna oikeassa yläkulmassa. Punaisella pohjalla valkoinen kotka, jolla on keltainen kruunu päässään.
Puolalaista pivoa saa myös halvalla
Puolalainen rakennustyöntekijä ihmettelee, miksi juon saksalaista olutta, kun puolalaista saisi paljon halvemmalla ja maistuisikin paremmalta. Lupaan ostaa seuraavan pullon puolalaista pivoa. Äkkiä puolalaisen kännykkä soi, ja mies vastaa siihen saksaksi. Kun puhelu on loppu, hän sanoo minulle ylpeänä:
Puolalaista pivoa saa myös halvalla
Puolalainen rakennustyöntekijä ihmettelee, miksi juon saksalaista olutta, kun puolalaista saisi paljon halvemmalla ja maistuisikin paremmalta. Lupaan ostaa seuraavan pullon puolalaista pivoa. Äkkiä puolalaisen kännykkä soi, ja mies vastaa siihen saksaksi. Kun puhelu on loppu, hän sanoo minulle ylpeänä:
”Se oli minun 70-vuotias saksalainen naisystäväni”, ja kertoo, kuinka on hyvä olla joku nainen, joka pitää huolta vieraassa kaupungissa kaukana poissa kotoa. Puolassa hänestä pitävät huolta vaimo ja lapset.
Kysyn mieheltä, mikä on tavallisen yksiön tai kaksion vuokra Puolassa. Noin 150 euroa, vastaa mies ja jatkaa, että Saksassa hän tienaa rakennuksella 5 euroa tunnilta. Mutta hänen saksalainen rakastajattarensa tarjoaa hänelle usein lämpimän aterian palkkioksi miehen runsaista hellyydenosoituksista. Tämä kompensoi hieman huonoa palkkaa.
Lopuksi yritämme nostaa pystyyn sammunutta puolalaista, jotta hän pääsisi kotiinsa. Mies mongertaa jotakin puolaksi ja alkaa hoippua Seestrassea eteenpäin. Hetken päästä miehen tumma hahmo katoaa kulman taakse.
Hyvästelen toisen puolalaisen ja kysyn sitten Spätkaufin myyjältä, onko heillä vessaa. Ei ole, vastaa hän ja osoittaa kaupan edessä olevia puskia. ”Me emme ole niin tarkkoja täällä Berliinissä.”
Kusen puskaan ja mietin, että voisin käydä ottamassa vielä yhden puolalaisen oluen muutaman korttelin päässä sijaitsevassa Stettin-nimisessä pubissa.
Kusen puskaan ja mietin, että voisin käydä ottamassa vielä yhden puolalaisen oluen muutaman korttelin päässä sijaitsevassa Stettin-nimisessä pubissa.
Stettin on kaupunki Puolan ja Saksan rajalla Itämeren rannalla, noin reilun 100 kilometrin päässä Berliinistä. Vuoteen 1945 asti Stettin kuului Saksalle.
Spätkauf, Seestrassen ja Togostrassen kulmassa, auki joka päivä 24h
Spätkauf, Seestrassen ja Togostrassen kulmassa, auki joka päivä 24h
