1. Neustädtischer Markt
Istun penkillä Neustädtischer Marktilla, joka on aukio Brandenburgin ytimessä Neustadtin kaupunginosassa. Aikoinaan aukion laidalla oli hulppea raatihuone 1400-luvulta, mutta se tuhoutui toisessa maailmansodassa. Nyt aukiolla on muutamia yksinkertaisia puupenkkejä ja asfaltoitu parkkipaikka. Penkeillä istuu paikallisia teinejä, jotka lipittävät oluen ja limsan sekoitusta ja pitävät kovaäänistä mekkalaa. Finninaamaiset teinipojat Adidas-lenkkareissaan, lippikset takaraivolla esittävät kovaa jätkää, ja blondatut, puuterinaamaiset tytöt kikattavat ja kiskovat mehukaljaa kaksin käsin tekoripset villisti väpättäen.
On perjantaiaamupäivä kello kymmenen. Olen saapunut Brandenburgin kaupunkiin, joka on noin vajaan tunnin junamatkan päässä Berliinistä.
Katselen sosiaalidemokraatti Norbert Langerwischia suoraan silmiin. Norbert-sedän punakka naama on ripustettu lyhtypylvääseen aukion laidalle ja tuijottaa sieltä ohikulkijoita photoshopattu hymy kasvoillaan. Vaalimainoksessa Norbert lupaa rakastaa Brandenburgia yli kaiken. Ehkä niin, ajattelen ja mietin samalla Norbertin Stasi-menneisyyttä. Norbertilla oli entisen DDR:n aikaan erittäin läheiset yhteydet valtion salaiseen poliisiin Stasiin, joka muisti aina Norbertia kivoilla lahjoilla hänen syntymäpäivänään – palkkiona Norbert-sedän ilmiannoista.
Toivotan Norbertille menestystä tulevissa kunnallisvaaleissa ja jatkan matkaa kohti laivasatamaa.
2. Sirius
Alfred-Messel-Platzilla nousen Sirius-nimiseen turistipaattiin, jonka on tarkoitus kieppua muutaman tunnin ajan järvellä kaupungin ympäri.
Istun tuolilla laivan etukannella, kun bodarinnäköinen, mustatukkainen tarjoilijatar tulee viereeni ja antaa ruokalistan käteeni. Tilaan pienen kivennäisveden, ja sitten laiva lähtee matkaan.
Kun laiva alittaa Jahrtausendbrücke-sillan, näen jälleen Stasi-Norbertin punaiset, hymyilevät kasvot eräässä sillantolpassa. Muutamia uteliaita kansalaisia seisoo ylhäällä sillalla ja tuijottaa meitä, kun laiva ajaa sillan alle piiloon.
Laivan porskuttaessa eteenpäin kapeaa kanaalia pitkin tirkistelen Dominselnin rannoilla olevia brandenburgilaisten kesämökkejä, jotka melkein uivat vedessä lähes koko heinäkuun kestäneen vesisateen takia. Sade on nostanut järven pintaa reilulla metrillä, kertoo laivan kapteeni. Yhden kesämökin tai paremminkin ahtaan ja pienen lautakopperon pihalla äijä hakkaa ruostunutta ruohonleikkuria lekannäköisellä esineellä ja kiroaa äänekkäästi, toisessa eläkeläisnainen pyllistelee valkoisissa alushousuissaan ja rintsikoissaan pää kukkapenkissä. Pian eteeni aukeaa Pyhän Pietarin ja Paavalin tuomiokirkon silhuetti.
”Vaarallista”, sanon merimiesasuiselle nuorelle miehelle, joka matkalippua rahastaessaan tiputtaa vahingossa kymmenen euron setelin lompakostaan. Viime hetkellä poika saa jalkansa setelin päälle, ennen kuin tuuli olisi viskassut sen lopullisesti järveen.
Kun poistun laivasta ja sanon näkemiin samaiselle merimiesasuiselle rahastajalle, liukastun laivan kostealla laskusillalla ja lennän suoraan perseelleni. ”Vaarallista”, totean noustessani ja jatkan matkaani.
3. Hohenstücken
Hohenstücken on Brandenburgin pohjoisosassa sijaitseva kaupunginosa, joka rakennettiin vuosina 1972-1988 keskelle peltoja. Leimallista kaupunginosalle ovat ns. Plattenbaut eli tulitikkuaskin muotoiset laatikkotalot.
Rathernower Landstrassen varrella sijaitsevaa ostoskeskusta vastapäätä on pyöreänmuotoinen Imbiss eli saksalainen nakkikioski, josta ostan pullon Sternburgia yhdellä eurolla. Muita olutvaihtoehtoja ei ole. Imbissin sisällä tyhjät ja täysinäiset Sternburg-olutkorit nousevat kattoon asti ja valtaavat lähes koko nakkikioskin tilan.
Saan kutsun istua pöytään, jossa istuu kööri humalaisia, hampaattomia hohenstückenilaisia - miehiä ja naisia, jotka ovat luultavasti istuneet samalla paikalla jo vuosikausia. Eräs selittää minulle, kuinka kännykkää on vaikea käyttää, kun sormet ovat paksut ja isot ja näppäimet niin pienet, toinen pistää mädäntyneen omenan kaverinsa olutpullon päälle ja nauraa räkäisesti. Sitten otetaan taas hörpyt Sternburg-olutta ja huikka minilikööripullosta, joita Imbiss-myyjä oli hetkeä aikaisemmin tuonut useampia pöytään.
Kun jätän hyvästit uusille ystävilleni ja kävelen kohti ratikka 6:n pysäkkiä, näen jälleen kerran setä-Norbertin naaman roikkuvan eräässä lyhtypylväässä.
”Vaarallista”, ajattelen ja päätän palata pikimmiten takaisin Berliiniin.
Brandenburg an der Havel, noin 70 kilometriä Berliinistä länteen
